Pieni ja pippurinen matkakaveri, 70-300L


Tämän optiikan julkistus oli taas hauskaa luettavaa foorumeilla. Kyllä se on sitten turha optiikka, mitä järkeä tällaista pimeää putkea on tuoda markkinoille, paljon parempihan on vaikka 100-400L jne. Monet siis lyttäsivät optiikan jo kauan ennen kuin sitä kukaan oli päässyt kokeilemaan, tai saati edes näkemään luonnossa.
Kun itse näin tämän helmen kaupan hyllyllä, niin suurimman ensivaikutuksen teki sen todella lyhyt pituus (vain pari senttiä enemmän kuin esim. 100mm IS makrolla) ja kompakti koko yhdistettynä mukavan kevyeen painoon. Mielestäni uutukainen oli selvästi houkuttelevampi matkakaveri kuin vaikka klassikko pumppuzoom 100-400L. 70-300L on myös varustettu zoomin lukolla, jolloin sen tuo lyhyt 70mm zoomin asennon säilytyspituus ei pääse venähtelemään vaikka väljemmässä kameralaukussa kuljetettaessa. Kuvanlaadulta voitiin myös olettaa hyvää, koska optiikkaan oli mm. lisätty etenkin lähietäisyyksillä kuvaa parantavana ominaisuutena kelluva linssiryhmä. Sääsuojaus ja uusi tehokkaampi vakaaja olivat myös mukavia lisiä etenkin 300 f4 IS L:ään, 100-400L:ään ja edukkaampaan, vaikkakin ihan kelpo perus 70-300 IS:ään verraten.
70-200:iin verrattuna tässä optiikassa on jo suoraan mukavat 300mm polttoväliä, joten telejatkeiden aiheuttamat tarkennuksen hidastumiset ja -kuvaa heikentävät piirteet tasoittavat mielestäni pakkaa näiltä niin monien suosimilta kiinteä valovoimaisilta zoomeilta 70-300L:n hyväksi. Itse en ole koskaan tykästynyt 70-200:iin (vaikka useita olen omistanut), vaan 135L on ollut käytössä valovoimaisena ja vieläpä todella kevyenä pikkutelenä.
Ensimmäiset pikaiset testikuvat pääsin tekemään 70-300L:llä sitä verraten hyvinkin sen potentiaalisiin kilpailijoihin, eli 100-400L:ään, 300 f4L IS:ään ja 70-200 f2.8 IS mk2 + 1.4x:ään. Näitä ensimmäisiä testikuvia koneelta katsoessani, olin heti niin sanotusti myyty ja yllättynyt optiikan todella hienosta kuvanlaadusta ja etenkin tästä ominaisuudesta vielä täydellä aukolla. Optiikka myös piirtää todella hienosti lähimmän tarkennusetäisyyden eli noin 1.2 metrin tienoilla ja tämä lähin tarkennusetäisyys on koko polttovälialueella käytössä.
Nyt kun olen ulkoiluttanut putkea jo hieman enemmän, olen edelleen yhtä hämmästynyt miten  todella hienosti tämä optiikka piirtää, kuinka laadukkaasti se on mekaanisesti tehty, miten loistava sen uuden sukupolven neljän aukon kuvanvakaaja on ja kuinka pieni, kevyt ja tehokas sääsuojattu pakkaus siitä tulee kun yhdistän sen 7D-runkooni. Jos nyt jotain negatiivista oikein hakemalla haen, niin Canonin insinöörit olisivat kyllä voineet lisätä putkeen tarkennuksen rajoittajan kytkimen, jolla tarkennusta olisi saatu entistä tehokkaammaksi etenkin kaukaisia pieniä kohteita kuvatessa ja silloin jos et saakaan kohdetta heti ensiyrittämällä lukittua. Lisävaruste jalustapantaa en itse ainakaan henkilökohtaisesti ole kaivannut lainkaan, eikä mielestäni putken hieman kalliimpi hinta vrt. 100-400L:ään ole perusteeton.
Todella hieno lisä Canonin valikoimaan, ****+

Kameralaukut ovat ThinkTank ja Billingham


ThinkTank on malliltaan Airport Ultralight V2.0. Monenlaisia kamerareppuja on itselläni ollut, mutta pitkään meni, jotta se oikea löytyi. Tämä malli on mielestäni erittäin hienosti suunniteltu, hyvin tehty, kevyt, toimiva, juuri oikean kokoinen (menee lentokoneessa käsimatkatavaroina ja etutaskuun mahtuu juuri hienosti 17" MacbookPro Tucanon suojapussissa). Laukku on myös riittävän hyvä kantaa pitkiäkin aikoja, omaa irroitettavan vyötäröhihnan, litteäksi menevät kantoviilekkeet ja rintaremmit ovat toimivia, repussa on  myös kiinteä numerolukko ja lukkohihna esim. laukun lukitsemiseksi yöllä vaikka hostellin kerrossänkyyn; nerokasta. Mielestäni ominaisuuksia on mahtavasti ja koko kokonaisuus on vaan vakuuttavampi ja toimivampi kuin mm. ihan mukavat ja ihan hyvät Lowepron Minitrekker, Computrekker tai em. repun hieman isompi Plus versio. Repussa on myös todella hienosti suunnitellut sitä myötäilevät kantokahvat molemmissa päädyissä ja tietysti lähes huomaamaton omistajan nimilapputasku.
Pienemmän kakkoslaukun virkaa itselläni on jo vuosia toimittanut Billingham Hadley Pro, joka  on myös todella kameralaukkujen "vakiosarjoja" hienommin ja paremmin tehty tuote. Työnlaatu on aivan ensiluokkaista, tuote pitää täysin vettä kovassakin sateessa ilman hi-tech Gore-kalvoja, omaa A4-kokoisen muokattavan sisätilan ja tuota A4-kokoa voit myös todella mukavasti hyödyntää arkielämässä (kirjat, paperit, asiakirjataskut jne. kulkevat kätevästi mukana). Mielestäni Billinghamit ovat vain niin mahdottoman kauniita ja samalla hyvin tehtyjä laukkuja, joten isommaksi olkalaukuksi ThinkTankin rinnalle kotiutui lopulta valmistajan 335 malli.
ThinkTank Airport UL *****-
Billingham Hadley Pro ****1/2
Billingham 335 ****
(kuva yllä; 70-300L)

Valovoimainen mahtisonni, 400 2.8 IS L


Mahtisonnin kanssa on nyt päästy ulkoilemaan pakkasessa. Kyllä se on vaan hieno yhdistelmä kroppi 7D:lle tuo 400mm polttoväli ja etenkin 2.8:n suurin aukko näin keskitalven niukoissa valoissa. Yllättävän helposti sitä vain tarvitsee 1600-herkkyyttä, jotta edes 2.8 aukolla suljinajat ovat noin 1/200 luokkaa. 
Piirto ja tarkennusnopeus näissä Canonin super-teleissä ovat mitä mainioimpia ja kuten olettaa saattaa, telejatkeillakin kuvanlaatu on todella hienoa. Mahtisonnia ei kyllä valitettavasti kovin helposti jaksa metsässä möyrien ja kantaen ulkoiluttaa pitkiä aikoja. Tämä oli toki tiedossa ennen kuin laite kotiutui kameralaukkuuni ja vaikka olen ollut hyvinkin skeptinen näihin tosipainaviin optiikkoihin, niin pakkohan niihinkin on joskus tutustua. Olen kyllä nyt huomannut, että polviasennosta kuvaten ja kyynärpäillä polvista tukean ottaen jaksat jo ihan suht hyvin kuvailla mukavat tovit, mutta se 300mm 2.8:n keveyden tunne on poissa. Käsistä kuvaten putken paino on jo hyvinkin kuntosalitreenejä kutsuvaa ja muutaman kuvan otettua sitä mieluusti huilaa hetken. Uusi tuleva mk2 versio olisi tässä suhteessa jo varmaan aikalailla inhimillisempi, tosin sen hintalappu on aika luotaan poistyöntävä. 
Monopodi ja tämä 400mm mahtioptiikka on monen tai oikeastaan lähes jokaisen pro-urheilukuvaajan perusvarustusta nopean 1-sarjan rungon kaverina, eikä ihme. Käytettyinä näihin superteleihin kannattaa mahdollisuuksien mukaan toki tutustua ja katsoa olisiko niillä itselleen jotain annettavaa koko-, paino- ja hintatekijät huomioiden. Toki jos sinulla on tuttuja, joilta näitä 400-800mm super-telejä saisi aluksi vaikka lainaksi tai pikkusummalla vuokralle, niin suosittelen lämpimästi lähempää tutustumista niiden extrasuperhyperluokan ominaisuuksiin.
Laatulaite viimeisen päälle, mutta painavahko sellainen ****1/2
Paino ja koko huomioiden ****-